Cupola Busker


Since 2011 my main musical instrument has been the cupola. The essay below is a short response to the question I get nearly every time I perform publically: what is this instrument, where does it come from and what do I call it?


In America in the 1930’s, a new instrument was invented, which pushed Western music to new heights. Originally meant for accompaniment, the instrument quickly gained a central role in popular music ensembles, and in the 1950’s the instrument held a key position in spreading the social revolution around the Western world. Its metallic, harsh, screaming sound, combined with wild drumming, channeled the underlying sexual tensions of the youth into a revolting, rioting tidal wave which flipped the elder generation’s values and sexual morals upside-down.

The electric guitar became the most important instrument of the 20th century. Its character echoes electrification of the world, the uprising of the youth, and the liberals and their primitive longing for freedom, pleasure, and domination. Despite its widespread availability, the mythical nature of the electric guitar is stronger than any other contemporary instrument. At the end of the millennium, the brightest dreams were the ones that shone from the eyes of numerous ten-year-olds as they posed in front of their mirrors with their electric guitars, imagining their future as a rockstar.

In the 1930’s, also another instrument began to take form — one that never got as much attention as the electric guitar, but gained the status of a national instrument in Trinidad. Similar to the electric guitar, the roots of the steelpan are in rebellion and longing. The use of traditional African percussion instruments had been restricted in the end of the 19th century due to rioting. Yet, the beat persisted under the surface and people’s need for music transformed tin jars, pots and pans into musical instruments. In the early days of the instrument, some groups tried to ban steel bands because of their loud noise and criminal reputation, but the police were unwilling to intervene — in fact, they were busy practicing with their own steel bands.

By the end of the millennium the  rebelliousness of the two instruments had faded. They were born before the Second World War and reflected a different worldview than the synthesizers and drum machines of the 1980’s. In the 1990’s music was becoming increasingly electronic and most of it was performed by disembodied, ghostly recordings of living and virtual musicians. Computers, globalization, and the Internet challenged the boundaries of culture and economics, and the conventional understanding of knowledge and art burst into flames.

Every era needs its own instruments. At the turn of the millennia, the Swiss steelpan manufacturer PANArt created a new hybrid instrument that mesmerized its audiences. The parents of the instrument, Felix Rohner and Sabina Schärer named their creation a Hang, which means hand in _Berndeutsch _(a German dialect spoken in Switzerland). The Hang brought together the percussion traditions of Trinidad, India and Asia in an unforeseen, yet natural manner. Their creation could be easily mistaken for an exotic folk instrument from a forgotten corner of the world. But in today’s globalized world, a new folk instrument could not be carried by any other folk than the nomads of the internet. Aided by numerous YouTube clips, the Hang spread rapidly around the world and its presence was colored by unique philosophy, where New Age ideas began to melt together with local traditions. In Switzerland you could hear someone yodeling with Hang. In Barcelona the soft sound of the instrument was mixed together with experimental electronic music. In Finland the instrument was befriended by a thousand-year-old bowed lyre, or jouhikko. All these radically varying musical acts were connected by a similar striving to renew the prevailing culture.

Despite the ever-growing demand, PANArt has not aimed for the mass production of their instrument. Quality and craftsmanship defines their work better than the 20th century mass ideology, which generally implies that any production must follow the demand. Due to the limited availability of the instrument, new builders have tried to enter the market, and at the same time the question of the instrument’s name has emerged. Hang is not only the instrument’s original name, but also a trademark owned by PANArt, so it could not be used as a common name for the whole instrument family. Many of the builders solved the problem by inventing new product names for their creations. Kyle Cox and Jim Dusin of Pantheon Steel named their instrument Halo, but also suggested the whole instrument family could be called handpans. The name sparked fierce debate amongst the players and the builders. Others agreed that handpan was a practical and descriptive common name for the instrument, while others argued that the name put too much stress on its steelpan roots and that it could even be considered offensive towards the Trinidadians. Felix Rohner has personally given a clear statement, that the Hang is not a handpan nor does he make handpans. Also, the Russian builder Viktor Levinson has stated publicly that his instruments, dubbed as ”the SPB” by the player community, are definitely not handpans. It appears that handpan best suits instruments and builders that emphasize the instrument’s background in the steelpan.

Without Trinidad, there would be no Hang, but when observed closely, the instrument differs from the steelpans as much as a harp differs from a guitar. The shape of the instruments are opposites of each other. Steelpans don’t possess a sound chamber, while a crucial element of the sound of a Hang is its tuned cavity. Also, the playing method differs clearly: steelpan is generally played with mallets and Hang with hands. This is also the background of handpan as a label for the whole instrument family and the name seems to be especially supported in America.

While handpan might be an adequate name in the Anglophonic world, it doesn’t translate well to other languages. Unsatisfied with the existing names, I have begun to call the instrument a cupola. The word originates from the Greek word for a cup (kupellon). I find it poetic that the Latin word for cymbal and bell, cymbalum, is also derived from another Greek word meaning either a cup or a bowl (kumbalon). Hence, I see a good reason for calling the instrument a cupola, which refers not only to its shape, material, and percussive nature, but also its European origins.

Unlike electric guitars or steelpans, the cupola does not demolish laws or release sexual fluxes barred by rigid moral codes. Its rebelliousness is quieter, it blooms slower, and its sound bites deeper. Its music does not build on old explanations of the universe, but instead creates new ones. Its message is simple but deep, which can’t be expressed or understood by any other means than by playing, quieting down, and listening.

Our culture is changing radically in economy, values, and globalization. Many of our core beliefs about culture, economy, or the never-ending progress of humanity have been confronted with new critical thinking. It may well be the cupola — a new instrument built with traditional handheld tools — that echoes the new thoughts and emerging culture, which finally jams the exploiting capitalist machinery indifferent to all life…

Jimi Hendrix said once in an interview, that he wishes the cottonfield slaves had electric guitars; according to him, a lot of mess would have been sorted out much earlier and more efficiently. Slavery and unrighteousness is always sustained by the prevailing culture, and for changing it, new ideas and new music is needed — and every now and then, a new instrument.

(English translation edited by Jeremy Arndt)

→ www.handpan.org
→ www.hangforum.com



1930-luvun Amerikassa keksittiin soitin, joka sysäsi länsimaisen musiikin uusille raiteille. Alunperin komppaukseen tarkoitettu soitin sai nopeasti yhä keskeisemmän roolin kevyttä ohjelmistoa esittävissä yhtyeissä, ja 1950-luvulla soitin oli avainasemassa sosiaalisen vallankumouksen leviämisessä ympäri läntistä maailmaa. Soittimen metallinen, kova, riipivä sointi yhdistettynä villiin rummutukseen kanavoi nuorison seksuaaliset jännitteet kapinalliseksi, mellakoivaksi hyökyaalloksi, joka keikautti nurin vanhempien sukupolvien menopelit, arvot ja siveellisyyden.

Sähkökitarasta tuli 1900-luvun merkittävin soitin. Sen olemus kaikuu maailman sähköistymistä, nuorison ja liberaalien kapinaa sekä vapauteen, nautintoon ja valloittamiseen tähtääviä primitiivisiä viettejä. Arkisuudestaan ja yleisyydestään huolimatta sähkökitaran myyttinen luonne on vahvempi kuin minkään muun aikansa soittimen. Viime vuosituhannen lopulla kenties kirkkaimmin roihuava unelma oli se, joka loisti lukemattomien kymmenvuotiaiden silmissä heidän nähdessään itsensä ensi kertaa peilistä sähkökitara kaulassaan.

1930-luvulla alkoi myös kehittyä toinen soitin, joka jäi maailmanlaajuisesti pienemmälle huomiolle, mutta saavutti Trinidadissa kansallissoittimen aseman. Myös steelpanin juuret ovat kapinassa ja padotussa kaipauksessa: afrikkalaiset rytmisoittimet oli kielletty 1800-luvun lopussa mellakoinnin vuoksi, mutta rytmi sykki edelleen pinnan alla ja ihmisiin sisäänrakennettu luovuus muutti arkiset peltirasiat, kattilat ja tynnyrit soittimiksi. Steelpan-yhtyeet pyrittiin alkuvaiheissa jopa kieltämään vedoten kovaan meluun ja pannunsoittajien rikolliseen maineeseen, mutta poliisit olivat haluttomia puuttumaan asiaan — heillä oli näet jo omat bändinsä.

Vuosituhannen loppuessa molempien soittimien kirkkain kapina oli hiipunut. Soittimet olivat syntyneet ennen toista maailmansotaa ja heijastelivat erilaista maailmankuvaa kuin 1980-luvulla yleistyneet syntetisaattorit ja rumpukoneet. 1990-luvulle tultaessa musiikki oli enenevissä määrin sähköistä ja muusikot aavemaisia tallenteita eetterissä. Tietokoneet, globalisaatio ja internet haastoivat kulttuurin ja talouden rajat, ja perinteiset käsityksemme tiedosta ja taiteesta roihahtivat liekkeihin.

Jokainen aikakausi tarvitsee omat soittimensa. Vuosituhannen vaihteessa Sveitsissä steelpaneja valmistanut PANArt loi uuden hybridisoittimen, jonka vaikutusta kuulijoihin saatettiin alusta asti kuvata yhdellä sanalla: lumoava. Soittimen vanhemmat Felix Rohner ja Sabina Schärer antoivat soittimelle nimeksi Hang, joka tarkoittaa berninsaksalla kättä. Hangissa yhdistyivät Trinidadin, Intian ja Aasian perkussiotraditiot ennen näkemättömällä ja silti niin luontevalla tavalla, että sitä oli helppo erehtyä luulemaan eksoottiseksi kansanmusiikkisoittimeksi maailman unohtuneelta laidalta. Mutta globaalissa maailmassa uudella kansanmusiikkisoittimella ei ole muuta kansaa, kuin se, joka internetissä vaeltaa. Youtube-klippien ansiosta Hang levisi pian ympäri maailmaa ja soittimen ympärille alkoi kertyä omalaatuista mytologiaa, jossa new age -ideat alkoivat yhdistyä paikallisiin traditioihin. Sveitsissä saattoi kuulla jonkun jodlaavan Hangin kanssa. Barcelonassa soittimen pehmeä ääntä taustoitti kokeellinen elektroninen musiikki. Suomessa soitin sai rinnalleen yli tuhat vuotta vanhan jouhikon. Ja silti kaikkia näitä toisistaan rajustikin poikkeavia akteja yhdistää samankaltainen pyrkimys uudistaa vallitsevaa kulttuuria.

Valtavasta ja edelleen kasvavasta kysynnästä huolimatta PANArt ei ole halunnut viedä soitintaan massatuotantoon. Laatu ja käsityö määrittelevät heidän toimintatapojaan paremmin kuin 1900-luvulla yleistynyt massaideologia, jonka mukaan tuotannon pitää seurata kysyntää. Vaikean saatavuuden vuoksi uusia soitinrakentajia on kuitenkin pyrkinyt markkinoille, ja samalla on noussut esiin myös kysymys soittimen nimestä. Hang on PANArtin soittimelle antama nimi, mutta myös tavaramerkki, joten sen siirtyminen yleisnimeksi ei ole ollut mahdollista. Useimmat soitinrakentajat ratkaisivat ongelman antamalla soittimilleen tuotenimet. Pantheon Steelin Kyle Cox ja Jim Dusin nimesivät soittimensa Haloksi, mutta alkoivat kutsua Hangiin pohjautuvaa soitinperhettä handpaneiksi. Nimi aiheutti kiivasta väittelyä soittajien ja muiden soitinrakentajien välillä. Toiset hyväksyivät handpanin käytännöllisenä ja soittimen juuria hyvin kuvaavana yleisnimenä, mutta toiset pitivät nimeä liian leimaavana tai jopa loukkaavana trinidadilaisia kohtaan. Felix Rohner itse on ilmoittanut selvästi, että Hang ei ole handpan ja että hän ei valmista handpaneja. Samoin venäläinen Viktor Levinson on ilmoittanut, etteivät hänen SPB:ksi yhteisön keskuudessa kutsutut soittimensa ole handpaneja. Vaikuttaakin siltä, että nykyään yleisesti käytetty handpan viittaa etenkin luomuksiin, jotka painottavat erityisesti soittimen steelpan-taustaa.

On totta, että ilman Trinidadia ei olisi Hangia, mutta tarkemmin katsottuna soitin eroaa steelpaneista yhtä paljon kuin harppu eroaa kitarasta. Muodoltaan soittimet ovat kirjaimellisesti toistensa vastakohdat. Steelpaneissa ei ole kaikukoppaa, kun taas Hangin keskeisimpiä ääneen vaikuttavia tekijöitä ovat soittimen viritetty ilmatila ja ääniaukko. Myös soittotavassa on selvä ero: steelpaneja soitetaan kapuloilla ja Hangia käsillä — handpan viittaakin soittotapaan ja nimellä tuntuu olevan kannatusta etenkin englanninkielisessä Amerikassa.

Itse kutsun soitinta kupolaksi. Kupola juontuu kreikan kuppia tarkoittavasta sanasta (kupellon). Mielekkään poeettisen merkityksen luo se, että myös latinan cymbalum (→ symbaali, kello) tulee toisesta kreikkalaisesta kuppia tarkoittavasta sanasta (kumbalon). Kupola siis viittaa soittimen muotoon, materiaaliin ja perkussiiviseen luonteeseen unohtamatta keksinnön eurooppalaista alkuperää.

Toisin kuin sähkökitarat tai steelpanit, kupola ei kumoa lakeja tai murra jäykkiä moraalikoodeja. Sen vallankumouksellisuus on hiljaisempaa, hitaammin aukeavaa ja syvemmälle pureutuvaa. Sen musiikki ei rakennu vanhojen maailmanselitysten varaan vaan luo uusia. Sen viesti on yksinkertainen mutta syvä, eikä sitä voi ilmaista tai ymmärtää kuin soittamalla, hiljentymällä ja kuuntelemalla.

Kulttuurimme elää murroskautta niin talouden, arvojen kuin kansainvälisyydenkin suhteen. Monet itsestäänselvyyksinä pitämämme uskomukset kulttuurin, talouden ja ihmisyyden edistyksestä ovat joutuneet uudenlaisen, kriittisen tarkastelun kohteeksi. Kenties juurikin kupola — uusi, mutta perinteisin käsityökaluin valmistettu soitin — kaikuu nimenomaan sitä ajattelua ja orastavaa kulttuuria, joka lopulta jumittaa ympärillämme louskuttavan ryöstökapitalistisen ja välinpitämättömän yhteiskuntakoneiston…

Jimi Hendrix totesi kerran haastattelussa toivovansa, että puuvillapeltojen orjilla olisi ollut käytössään sähkökitaroita. Kuulemma moni asia olisi tullut selvitettyä tehokkaammin ja ilman turhaa vetkuttelua. Orjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ylläpitää aina vallitseva kulttuuri, ja sen muuttamiseen tarvitaan uusia ideoita ja uutta musiikkia — ja toisinaan myös uusi soitin.

→ www.handpan.org
→ www.hangforum.com



  • thank you very much for this. cupola seems fitting. semiotically it signs a cup, a tuned cavity, something humanely appealing. mythologically, aesthetically, and praxiologically. cupola flows with the sounds and the hands.

  • Hi!

    The debate on the general name is really interesting, and I don’t really have an opinion on the subject, let the time tell. Cupola is a fitting name for sure. 🙂

    However, I have understood that Victor’s instrument is called a Pantam, because that’s what he, the creator of the instrument, has decided. Therefore i find it a bit disrespectful to call his instrument cupola, for example in an interview on national television, seen by many many people who don’t have the slightest clue what you’re holding on your lap before you tell them.

    Of course I understand what you’re going for: an establishment of a purposeful, general name for the instrument, and saying it out loud at first hand on an interview is a step towards your vision of it. Also, the history and the debate on the name is a bit too complicated and too long of a story for such a short interview. But still: what you’re holding in your lap is a Pantam, and you go around telling people it’s something else.

    I’m not saying that I know excactly what Victor’s opinion is on the subject, I really don’t. But i know what he calls his instruments. 🙂

    I really don’t want to be disrespectful towards you, just wanted to point this out. I wish you all the best on your sonical journey, you are a great player and I really appreciate your work 🙂

    • Hey, thanks for adding your voice to the conversation!

      This essay was written some months before Victor decided to call his instruments “pantams” and I have failed yet to update it with the newest turns in the discussion. 🙂

      When I was writing the essay, I discussed it with Victor, and in fact he admitted he had also thought about cupola at some point. He chose to use pantam because it had already been in use in Israel and as it reflects the roots of the instrument (steelPAN + ghaTAM). However, his definition of a pantam doesn’t apply to all cupolas/handpans, since many handpans relate sonically so closely to steelpans and leave the ghatam-like characteristics almost completely out (particularily the cavity resonance and the clay-like click of nonresonant structure).

      Obviously, what Victor says doesn’t mean other people couldn’t define pantam differently than he does, especially because the name had been in use before he chose it, but at the moment within the handpan world pantam seems to carry a certain assumption about the sonic characteristics and even quality.

      I call the instruments either handpans or cupolas in English and kupola in Finnish. If I want to point out that particular instrument is of a great quality and has a certain sonic character, I might say “this cupola/handpan is a pantam”. I have noticed similar use of the word from many builders and cupola players around the world.

      Edit: If I wanted to mention the “brand name” of my instrument, then I should call it SPB Pantam. In the early days they were called SPB Hang, then just SPBs and now SPB Pantams. But this is no official company name, as there is no company that produces SPBs, only Victor. 🙂

  • This would definitely be my instrument. Any suggestions where I could buy one?

Leave a Reply

Your email address will not be published.